Ääniä äänien takaa

Oma debyyttilevyni, instrumentaalinen Ghost Riot, on viimein julkaistu. Perjantaina 1.9. se ilmestyi kauppoihin ja netin musiikkipalveluihin. Soitimme viime keskiviikkona (30.8.) G Livelabissa levynjulkaisukeikan, josta jäi oikein mainiot tunnelmat.  (valokuva © Oskari Martimo) Livekokoonpanossa soittavat kanssani Juho Vehmanen (koskettimet + Ableton Live) ja Niko Votkin (rummut, perkussiot ja kitara). En ollut alunperin ajatellut keikkailla levyn...

Oma levy!

Enpä ole julkaissut täällä mitään vuosiin, eli on aikakin! Tähänhän se tilanne sitten pääsi eskaloitumaan, että ensimmäinen oma levyni alkaa olla miksausta vaille valmis. Jollain tasolla ajatus moisesta on vaaninut aivoissa jo varmaan kymmenenkin vuotta, mutta ehkä nyt vasta tuntui voimakkaasti siltä että tämäkin nurkka on koluttava. Mähän oon tehnyt musaa jo...

Miksi hyvien levyjen tekeminen on vaikeaa?

Levyjä julkaistaan paljon. Jopa liikaa, sanovat useat. Suurin osa julkaisuista pyyhältää ohi suuremman yleisön huomion ja toisinaan tyystin. Ovatko nuo levyt jollain tavalla epäonnistuneita vai vain puutteellisesti markkinoituja? Epäkiinnostavia? Onko ns. suuri ostava yleisö täysin markkinavoimien johdateltavissa? Mikä tekee levystä onnistuneen? Hyvät kritiikit? Myynti? Artistin onnistuminen taiteellisissa tavoitteissaan? Yleisön vastaanotto?...

Sähkökitarasoundista

Kitarasoundiasioita on itse varmasti tullut pähkäiltyä enemmän kuin mikä yhdelle ihmiselle olisi terveellistäkään. Kun huomaa juuri hankkineensa x:nnen combonsa, on ehkä syytäkin miettiä, mistä oikein on kyse! Sähkökitarismissa vahvistin on elimellinen osa instrumenttikokonaisuutta. Tyylilaji ja soundilliset tavoitteet määräävät merkittäviltä osin minkälaista kitaraa ja vahvistinta kannattaisi käyttää. Yksi oleellisista asioista on myös...

Nostalgiasta

Nostalgia on yksilön kaipuuta aikaan, jota hän vielä koki ymmärtävänsä. Jotkut kaipaavat aikaan jota he eivät koskaan edes eläneet, mutta jonka he kuvittelevat olleen aivan jotain muuta ja fantastisempaa kuin se aika jossa he itse nyt elävät. Musiikki-ihmisillä se ilmenee usein esimerkiksi näkemyksenä jonka mukaan nykyään tehdään paljon huonompaa ja...